Hyppää sisältöön

Vesisankarit koulussa

Uudet Vesisankarit-koulussa materiaalit julkaistu 22.1.2021!

Vesisankarit koulussa -materiaalikokonaisuuteen kuuluu 14 PDF-tiedostoa. Yhdessä tiedostossa on yksi teema, jossa on erilaisia vesitaitoihin liittyviä tehtäviä eri oppiaineisiin. Aiheissa tutustutaan mm. solmuihin, sääilmiöihin ja koordinaatistoon.

Tutustu myös aiemmin ilmestyneeseen Vesisankarit-käsikirjaan sekä muihin Vesisankarit-materiaaleihin Materiaalipankissa.

Ladattavat PDF:t löydät alta.

Nastakengät kävelevät jään päällä.

Jääturvallisuus

Harjoitellaan ennakoimaan ja tunnistamaan vaaranpaikat jäällä liikkuessa sekä harjoitellaan oikeaoppista
pelastautumista

Poika sinisessä hupparissa ja reppuselässään katsoo kompassia kädessään.

Kompassin suuntaaminen

Harjoittele kompassin suuntaamista luokassa tai lähiympäristössä

Maailmankartta koordinaatein

Koordinaatein maailmankarttaa
tutkimaan

Tutustutaan koordinaatteihin eri tehtävien avulla.

Vesipsara tippuu veteen ja tekee rinkulan mallisia aaltoja

Meri- ja järvivesi eroavat toisistaan

Tutustutaan meri- ja järviveden eroihin.

Piirroskuvituskuva eri sääilmiöistä. Aurinkoa, sadetta, lunnta...

Sääilmiöt

Mitä eroa on tihkulla ja sateella? Millainen on sadepilvi? Sääilmiöt haltuun erilaisten tehtävien avulla.

Sääkartat

Mitä sääkartta tarkoittaa? Millainen on sinun lempisääsi?

Tyttö tekee kahdella erivärisella narulla solmua.

Solmut ja ketteryysrata

Tutustukaa ja opetelkaa erilaiset solmut yksinkertaisten ohjeiden avulla.

Käsi kiristää vihreään naruun tehtyä solmua.

Solmujen tunnistus

Tunnistatteko solmut? Testaa oppilaitasi, osaavatko yhdistää oikein solmun sekä nimen.

Suolakippo sekä kaatunutta suolaa mustan paperin päällä.

Suolapitoisuuden jäljille

Maailman merissä on suolaa keskimäärin 35 grammaa kilogrammaa kohti. Tutustukaa veden suolapitoisuuden selvittämiseen materiaalin avulla.

Lapset kurkkivat vanteiden läpi

Vesisankarit-Taukoliikuntahetki

Oppilailla vaikeuksia keskittyä? Levoton ilmapiiri? Ottakaa Vesisankarit-takoliikuntahetki osaksi oppituntia.

Kuva ylhäältäpäin. Lapset koulupöydän ääressä.

Kirjoittaen veden jäljille

Veteen liittyy paljon käsitteitä ja kuvailevia sanoja. Kuinka monta laulua
keksitte, joissa puhutaan vedestä? Entä elokuvia tai kirjoja?

Kuvituskuvapiirros veden kolmesta olomuodosta. Jää, vesi, höyry.

Veden ominaisuudet

Kolme olomuotoa, sähkönjohtokyky sekä noste. Usko tai älä, mutta nämä
kaikki ominaisuudet liittyvät veteen.

Kalliolta valuu vettä käsien päälle

Vesi kiertää jatkuvasti

Veden kiertokulku tutuksi materiaalin avulla.

Yhteistä ympäristöämme suojellen

Kierrätys ja ympäristöasiat haltuun.

Jaa somessa: