Hyppää sisältöön

Vesitaidot tutuiksi Levillä 5.9.

Vesisankarit-tapahtuma rantautuu tiistaina 5.9. Levi Hotel Spahan klo 14. Tapahtumassa pääsee kolmen tunnin ajan kokeilemaan innostavia ja mukaansatempaavia hauskoja vesitaitorasteja.

Toiminnallisessa tapahtumassa ammattitaitoiset ohjaajat opastavat kävijöitä vesitaitojen saloihin. Tapahtumassa voi mm. meloa ilmatäytteisillä kanooteilla. Lisäksi sukellus-, pelastusliivi- ja triathlon-rastipisteet tarjoavat mukavaa tekemistä kaikille vesitaidoista kiinnostuneille. Järjestelyistä vastaavat Levi Hotel Span henkilökunta sekä Levi Wellness Club ja Aslakin Liike.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 350 ympäri Suomen.

Vedessä liikkuminen ja siellä iloinen ”peuhaaminen” on uimisen lisäksi tärkeää erilaisten vesitaitojen kehittymisen kannalta. ”Herättelemme lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumisen osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovat loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2023 tapahtumien teemoina ovat pelastusliivihaaste sekä melonta ja luonnonvedet. Pelastusliivihaasteen tarkoituksena on herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Ei riitä, että liivit ovat esim. veneessä mukana, vaan ne on puettava päälle jo ennen vesille menoa. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftiä, eli ilmatäytteistä kanoottia, joilla voi kokeilla melontaa vuoden 2023 tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Teija Saviranta, Levin Vesisankarit tapahtumavastaava, teija.saviranta@levihotelspa.fi ja 040 723 1485

Jaa somessa: