Hyppää sisältöön

Vesitaidot tutuiksi Kokemäen Vesisankarit-tapahtumassa 20.6.

Vesisankarit valtaavat Kokemäen Pitkäjärven uimarannan maanantaina 20.6. Tapahtumassa pääsee tutustumaan ja harjoittelemaan hauskasti ja mielenkiintoisesti erilaisia vesillä liikkumisen taitoja.

Tapahtuma järjestetään paikallisia koronaohjeistuksia ja rajoituksia noudattaen – turvallisesti. 

Pitkäjärven rannalla pääsee tutustumaan toiminnallisiin uinti- ja pelastustaitoja kehittäviin tehtävärasteihin. Tapahtumassa voi mm. harjoitella ensiaputaitoja, kokeilla miten ja kuinka nopeasti pystyy pukemaan pelastusliivit päälle sekä testata SUP-lautailua. Lisäksi voi tutustua siihen, miten kanisteri toimii pelastusvälineenä sekä osallistua hyppykilpailuun. Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Kokemäen vapaa-aikapalvelut, Kokemäen SPR, Kokemäen VPK ja Kokemäen MLL.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.

”Viime kesän ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2022 tapahtumien teemoina ovat melonta ja luonnonvedet. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftia, eli ilmatäytteistä kanoottia testattavaksi kaikissa vuonna 2022 järjestettävissä tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Lotta Lähdemäki, Vesisankarit-tapahtumavastaava, uimahalli@kokemaki.fi

ja 040 488 6177

Jaa somessa: