Hyppää sisältöön

Vesisankarit valtaavat Tuusulan 16.9.

Vauhdikas ja suosittu koko perheen Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Tuusulan uimahalliin lauantaina 16.9. klo 13 -16. Tapahtuman aikana pääsee kokeilemaan vesitaitoja kehittäviä tehtäviä hauskoilla rasteilla.

Iloisessa tapahtumassa ammattitaitoiset ohjaajat opastavat kävijöitä vesi- ja vesipelastustaitojen saloihin. Perheen pienimmille on luvassa hauskaa tekemistä lasten altaalla, isommille kävijöille on tarjolla mm. pelastushyppyjä, pelastusliiveillä uintia, pelastuskanisterilla pelastamista, uintitekniikkaharjoituksia sekä lisäksi pääsee testaamaan ensiaputaitoja. Järjestelyistä vastaavat uimahallin henkilökunta, Tuusulan Uimaseura ja Keski-Uudenmaan Sukeltajat. Tapahtuma on maksuton.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 350 ympäri Suomen.

Vedessä liikkuminen ja siellä iloinen ”peuhaaminen” on uimisen lisäksi tärkeää erilaisten vesitaitojen kehittymisen kannalta. ”Herättelemme lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumisen osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovat loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2023 tapahtumien teemoina ovat pelastusliivihaaste sekä melonta ja luonnonvedet. Pelastusliivihaasteen tarkoituksena on herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Ei  riitä, että liivit ovat  esim. veneessä mukana, vaan ne on puettava päälle jo ennen vesille menoa. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftiä, eli ilmatäytteistä kanoottia, joilla voi kokeilla melontaa vuoden 2023 tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Pasi-Jussi Hyytinen, Tuusulan Vesisankarit tapahtumavastaava, pasi-jussi.hyytinen@tuusula.fi ja 040 314 3495

Jaa somessa: