Hyppää sisältöön

Vesisankarit valtaavat Liikuntakeskus Uikon 21.11.2021

Supersuosittu koko perheen Vesisankarit-tapahtuma tulee taas Liikuntakeskus Uikkoon sunnuntaina 21.11.2021 klo 12-14.

Tapahtuma järjestetään paikallisia koronaohjeistuksia ja rajoituksia noudattaen – turvallisesti. 

Altailla on tarjolla monipuolista ohjelmaa, kun Nivalan Liikuntakeskus Oy, Nivalan Saukot ja Sukellusseura Ahti innoittavat tutustumaan vesiturvallisuuden sekä -taitojen saloihin erilaisilla rastipisteillä. Ohjelmassa mm. Melomon packraftien eli täytettävien kajakkien testausta sekä laitesukellusta ja vesileikkejä.

”Lapsilla ja nuorilla pelkkä uimakoulussa käynti tai pelkkä koulun uinninopetus ei takaa vielä tarvittavia taitoja esimerkiksi vesipelastustaitoihin. Vesisankareiden avulla voidaan paikallisten lajiseurojen kanssa tavoittaa helposti suurikin määrä lapsia mukaan hakemaan positiivisia kokemuksia veden äärellä olemiseen ja sitä myötä kiinnittämään huomiota esimerkiksi turvalliseen vesillä liikkumiseen nyt ja myöhemmällä iällä,” kommentoi liikuntasihteeri Henri Heiska Nivalan Liikuntakeskuksesta.

Vesisankarit-hanke jatkaa myös vuodelle 2022! Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.

”Kesän ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin perheitä ja erityisesti lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus päästä kokeilemaan näitä taitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Susanna Aulin Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2021 tapahtumien teemoina ovat melonta ja luonnonvedet. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa 2 packraftiä, eli ilmatäytteistä kanoottia testattavaksi kaikissa vuonna 2021 järjestettävissä tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Henri Heiska, Nivalan Liikuntakeskus oy:n Vesisankarit-tapahtumavastaava, p. 0444457423 henri.heiska@nivala.fi

Jaa somessa: