Hyppää sisältöön

Vesisankarit valtaavat Kokemäen 19.6.

Pitkäjärven uimaranta on täynnä toimintaa maanantaina 19.6. kun iloinen Vesisankarit-tapahtuma käynnistyy klo 15. Tapahtuma sopii kaikenikäisille vesitaidoista kiinnostuneille ja se tarjoaa hauskaa tekemistä kolmen tunnin ajan.

Paikan päällä voi osallistua monipuolisiin vesitaitoja kehittäviin tehtävärasteihin. Luvassa on mm. melontaa, pelastusvälineen tekemistä ja pelastusharjoituksia, uimahyppykisa, rantalentistä, pelastusliiviuintia ja sup-lautailua. Lisäksi paikallinen VPK esittelee pelastuskalustoa. Järjestelyistä vastaavat Kokemäen VPK, Teljän Latu sekä Kokemäen kaupungin vapaa-aikapuoli.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 350 ympäri Suomen.

Vedessä liikkuminen ja siellä iloinen ”peuhaaminen” on uimisen lisäksi tärkeää erilaisten vesitaitojen kehittymisen kannalta. ”Herättelemme lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumisen osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovat loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2023 tapahtumien teemoina ovat pelastusliivihaaste sekä melonta ja luonnonvedet. Pelastusliivihaasteen tarkoituksena on herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Ei  riitä, että liivit ovat  esim. veneessä mukana, vaan ne on puettava päälle jo ennen vesille menoa. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftia, eli ilmatäytteistä kanoottia, joilla voi kokeilla melontaa vuoden 2023 tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Tarja Härkisuo, Kokemäen Vesisankarit-tapahtumavastaava,  tarja.harkisuo@kokemaki.fi ja 040 488 6180

Jaa somessa: