Hyppää sisältöön

Sukella vesisankariksi Rovaniemen Vesihiidessä 5.11.

Supersuosittu Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Rovaniemen uimahalli Vesihiiteen lauantaina 5.11. klo 12-15. Tapahtumassa harjoitellaan hauskasti ja mielenkiintoisesti erilaisia vesillä liikkumisen taitoja.

Tapahtumassa pääsee kokeilemaan monipuolisesti uinti- ja pelastustaitoja kehittäviä tehtävärasteja. Rasteilla voi mm. meloa ilmatäytteisillä packraft kanooteilla, testata sukellusrataa sekä harjoitella vesipelastustaitoja. Lisäksi pääsee kokeilemaan snorklausta. Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä uimahalli Vesihiiden henkilökunta sekä Rovaniemen Urheilusukeltajat.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.

”Kesän 2021 ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2022 tapahtumien teemoina ovat melonta ja luonnonvedet. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa 2 packraftiä, eli ilmatäytteistä kanoottia testattavaksi kaikissa vuonna 2022 järjestettävissä tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Jari Virta, Rovaniemen Vesisankarit-tapahtumavastaava, jari.virta@rovaniemi.fi  tai  puh.  040 7027 285

Jaa somessa: