Hyppää sisältöön

Vesitaidot tutuiksi Pyhäjärvellä 27.10.

Pyhäjärven uimahalliin rantautuu supersuosittu Vesisankarit-tapahtuma torstaina 27.10. Tapahtuman aikana pääsee tutustumaan monipuolisesti uima- ja pelastustaitoja kehittäviin tehtäviin hauskoilla tehtävärasteilla.

Uimahallin altaat täyttyvät ohjelmasta, kun uimahallin henkilökunta ja SPR Pyhäjärven osasto tutustuttavat kävijöitä erilaisilla tehtävärasteilla vesitaitojen pariin. Taitoja voi testata mm mm. pelastus,- pelastusliivi, – sukellus ja ensiapurasteilla. Perheen pienimmät voivat puolestaan testata vesitaitojaan lastenaltaassa. Lisäksi on mahdollisuus kokeilla melontaa ilmatäytteisillä packraft kanooteilla.

Tapahtuma järjestetään vastuullisesti ja voimassa olevia suosituksia noudattaen.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 260 ympäri Suomen.

”Kesän 2021 ennätykselliset helteet lisäsivät valitettavasti hukkumiskuolemia. Herättelemmekin koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumiseen liittyvää osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovatkin loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2022 tapahtumien teemoina ovat melonta ja luonnonvedet. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa 2 packraftiä, eli ilmatäytteistä kanoottia testattavaksi kaikissa vuonna 2022 järjestettävissä tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Marko Pehkonen, Pyhäjärven Vesisankarit tapahtumavastaava, marko.pehkonen@pyhajarvi.fi ja 044 445 7640

Jaa somessa: