Hyppää sisältöön

Merikarvialta valmistuu Vesisankareita 22.2

Merikarvian uimahalli täyttyy vesitaitojen harjoittajista keskiviikkona 22.2. klo 10-12. Vauhdikkaassa Vesisankarit- tapahtumassa pääsee tutustumaan uima- ja pelastustaitoja kehittäviin toiminnallisiin tehtävärasteihin.

Uimahallin altaat täyttyvät ohjelmasta, kun uimahallin henkilökunta, Merikarvian vapaa-aikatoimi ja Merikarvian VPK tutustuttavat kävijöitä vesitaitojen pariin. Tapahtumassa voi mm. meloa ilmatäytteisillä kanooteilla, osallistua pelastusliivihaasteeseen sekä kokeilla taitojaan sukellus- ja temppuradalla. Lisäksi pääsee testaamaan omia ensiaputaitojaan. Lasten altaassa on perheen pienimmille erilaisia vesileikkejä ja tehtäviä.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 350 ympäri Suomen.

Vedessä liikkuminen ja siellä iloinen ”peuhaaminen” on uimisen lisäksi tärkeää erilaisten vesitaitojen kehittymisen kannalta. ”Herättelemme lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumisen osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovat loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2023 tapahtumien teemoina ovat pelastusliivihaaste sekä melonta ja luonnonvedet. Pelastusliivihaasteen tarkoituksena on herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Ei riitä, että liivit ovat esim. veneessä mukana, vaan ne on puettava päälle jo ennen vesille menoa. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftia, eli ilmatäytteistä kanoottia, joilla voi kokeilla melontaa vuoden 2023 tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Enni Aaltonen, Kannuksen Vesisankarit tapahtumavastaava, enni.aaltonen@merikarvia.fi ja 044 724 6330

Jaa somessa: