Hyppää sisältöön

Meloen Vesisankariksi Kajaanissa 11.3.

Vauhdikas ja suosittu koko perheen Vesisankarit-tapahtuma rantautuu Vesiliikuntakeskus Kaukaveteen lauantaina 11.3. klo 10.-13. Tapahtuman aikana pääsee kokeilemaan vesitaitoja kehittäviä tehtäviä erilaisilla hauskoilla rasteilla.

Iloisessa tapahtumassa ammattitaitoiset ohjaajat opastavat kävijöitä vesitaitojen saloihin. Tapahtumassa voi mm. meloa ilmatäytteisillä kanooteilla, ottaa osaa pelastusliivihaasteeseen ja kokeilla miltä tuntuu uida vaatteet päällä. Lisäksi paikan päällä pääsee tutustumaan SPR Kajaanin sekä Kainuun pelastuslaitoksen toimintaan. Järjestelyistä vastaavat Vesiliikuntakeskus Kaukaveden henkilökunta, SPR Kajaani sekä Kainuun pelastuslaitos.

Jo vuodesta 2015 toiminut Vesisankarit-hanke kannustaa vesillä liikkumisen harjoitteluun niin uimahallitapahtumissa kuin Vesisankarit-kouluissa. Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty jo yli 350 ympäri Suomen.

Vedessä liikkuminen ja siellä iloinen ”peuhaaminen” on uimisen lisäksi tärkeää erilaisten vesitaitojen kehittymisen kannalta. ”Herättelemme lapsia harjoittelemaan vesillä liikkumisen osaamista jo pienestä pitäen. Vesisankarit-tapahtumat ovat loistava tilaisuus opetella vesitaitoja käytännössä,” sanoo Vesisankarit-koordinaattori Paula Liljeström Koululiikuntaliitosta.  

Vuoden 2023 tapahtumien teemoina ovat pelastusliivihaaste sekä melonta ja luonnonvedet. Pelastusliivihaasteen tarkoituksena on herätellä niin aikuisia kuin lapsiakin huomaamaan, että vedessä liivien pukeminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Ei  riitä, että liivit ovat  esim. veneessä mukana, vaan ne on puettava päälle jo ennen vesille menoa. Yhteistyö perheyritys Melomon kanssa mahdollistaa kaksi packraftia, eli ilmatäytteistä kanoottia, joilla voi kokeilla melontaa vuoden 2023 tapahtumissa.

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-tapahtumasta:

Minna-Mari Seppänen, Kajaanin Vesisankarit tapahtumavastaava, minna-mari.seppanen@kajaani.fi ja 044 710 0538

Jaa somessa: