Navi
Opettajat / Tapahtumat / Tapahtumat kevät 2017 / Oulu 12.4

 

Vesisankarit valtasivat Oulun uimahallin ja Ouluhallin!

Raksilan uimahallissa (Pikkukankaantie 3) ja Ouluhallissa (Ouluhallintie 20) kävi keskiviikkona 12.4 vilske kun alakoululaiset valtasivat tilat Vesisankarit-tapahtuman johdosta. Tapahtuma järjestettiin jo toistamiseen Oulussa ja siihen osallistui päivän aikana lähes 400 alakoululaista opettajiensa johdolla.

Tapahtumassa koululaiset harjoittelivat monipuolisesti vesillä liikkumisen taitoja niin altaassa kuin kuivalla maalla. Uimahallin puolella Oulun yliopiston opettajaopiskelijat järjestävät rastillaan hauskoja vesileikkejä. Oulun kaupungin liikuntatoimi opastaa vesipelastuksen saloihin. Oulun Vesimiesten rastilla tutustutaan sukelluksen maailmaan ja Oulun Uinti tuo altaaseen hauskan ja tasapainoa vaativan Wibit-radan.

Ouluhallin kuivan maan rastien sisällöstä vastasivat pääasiassa Oulun yliopiston liikuntaa sivuaineenaan opiskelevat opettajaopiskelijat. He ohjasivat rasteillaan pelastusliivien pukemista, pelastusvälineen heittoa sekä uimarin ketteryysrataa. Kiviniemen Meripelastajat opettivat rastillaan tärkeitä ensiaputaitoja ja esittelivät samalla kalustoa. Oulun Merenkävijöiden rastilla tutustuttiin purjehduksen maailmaan kokeilemalla jollasimulaattoria ja erilaisia solmuja harjoittelemalla.

”Täällä Oulussa toimijat ovat aktiivisia ja yhteishenki on hyvä”, kehuu Oulun Vesisankarit-tapahtuman järjestelyistä vastannut Tanja Ylisirniö. Oulussa Vesisankarit-tapahtuma on saanut kouluilta niin mahtavan vastaanoton, että se on tarkoitus järjestää vuorovuosin uimakilpailujen kanssa.

Oulun Vesisankareita olivat tekemässä Koululiikuntaliitto, Oulun kaupungin liikuntatoimi, Oulun Yliopiston luokanopettajaopiskelijat, Kiviniemen Meripelastajat, Oulun Merenkävijät, Oulun Uinti, Oulun Vesimiehet ja Suomen Purjehdus ja Veneily.  Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö.

Lisätietoja Oulun Vesisankarit -tapahtumasta: Tanja Ylisirniö, Oulun kaupunki, Liikuntasihteeri, tanja.ylisirnio (at) ouka.fi, 050-5747048

Medianäkyvyys:

Radio Pooki oli paikalla tapahtumassa ja haastatteli tapahtumasta vastannut Tanja Ylisirniötä, kuuntele haastattelu tästä! 

Tästä Kalevan ennakkotiedotteeseen tapahtumasta!

Kaleva oli tapahtumassa paikalla kuvaamassa ja tekemässä juttua. Uutise löydät Kalevan 13.3 printtilehdestä.

Alla kuvia Oulun Vesisankarit-tapahtumasta: (kuvaa klikkaamalla näet sen isompana)